Lehtipuut ja -pensaat – näin onnistut

Erilaisia pensaita ja puita on runsaasti puutarhaan tai parvekkeelle istutettaviksi. Monien lajien kasvatus on helppoa ja niistä on iloa sinulle itsellesi, pikkulinnuille ja muille hyötyeläimille.

Lehtipuut ja -pensaat – näin onnistut

Upeat lehtipuut ja -pensaat

Lehtipuut ja -pensaat ovat oikea valinta kehystämään, rajaamaan ja antamaan näkösuojaa. Monia lajeja voidaan istuttaa myös suuriin ruukkuihin – valinnanvaraa on runsaasti. Monet lajit kukkivat kauniisti, mutta myös lehdet voivat olla koristeellisen värikkäitä.

Puiden ja pensaiden istuttaminen

Käytä istutusmultaa. Sekoita sen joukkoon ympäröivää maa-ainesta. Kastele istutuskuoppa. Istuta taimet samaan syvyyteen kuin ne olivat ruukuissa. Tue puun taimi vähintään yhdellä siihen kiinni sidotulla tukikepillä, jotta se saa tukea ensimmäisinä vuosina ja kasvu lähtee vauhtiin. Pensaita ja puita voi istuttaa koko kasvukauden ajan.

Puiden ja pensaiden hoitaminen

Kastele puut ja pensaat runsaasti ja säännöllisesti ensimmäisen kasvukauden ajan, jotta taimi juurtuu kunnolla. Seuraavana vuonna tarvitaan kastelua vain erittäin kuivan kauden aikana. Paranna maata lehmänlannalla ja poista rikkaruohot aina keväisin. Lannoita keväällä ja kesällä Bernerin puutarhalannoitusaineella.

Puiden ja pensaiden leikkaaminen

Lehtensä pudottavat pensaat ja puut kannattaa leikata kevättalvella. Jotta kukkia ei menetetä, keväällä kukkivat pensaat on syytä leikata vasta kukinnan päätyttyä. Tietyt lajit, kuten vaahterat, magnoliat ja koristekirsikka, leikataan heinä-, elo- tai syyskuussa, jotta niistä ei vuoda mahlaa. Useimmille pensaille riittää nuorennusleikkaus 2–3 vuoden välein. Silloin karsitaan vanhat oksat, jotta pensaasta tulee ilmavampi ja aurinko pääsee paistamaan pensaan juurelle jäävälle maa-alueelle. Tämä helpottaa uusien versojen nousua. Pisimmät oksat voidaan leikata eri korkeuksilta, jotta pensaan muoto pysyy luonnollisena. Jokaista leikattua oksaa kohden leikkauskohtaan muodostuu tavallisesti 2–3 uutta versoa. Jos kaikki oksat leikataan samalta korkeudelta, pensaan keskiosa paksunee, eikä muoto ole luonnollinen.

Lue lisää

Heinä-syyskuu on parasta karsimisaikaa >>
Puiden kasvatus parvekkeella >>



Ostoskorisi:
Tuotteita
Kokonaissumma:
Kassalle
Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. Icons/Arrow-left/24px/Black Created with Sketch. BEED2CAF-6775-4D50-832D-C19575417F8F 36C1D222-8DE3-499B-89C5-F0ACC4A3840A Created with sketchtool. 3011D877-6B37-4181-ABF0-09D8986DA7C6 Created with sketchtool. Entre Created with Sketch. 68157682-FC5A-4945-89BC-A1A195DC0E74 Created with sketchtool. F4ECEC60-D397-44D2-87E9-2D4AD35A6F11 Created with sketchtool. Icons/Menu/24px/Black Created with Sketch. order sort-alpha-desc Kysy Plantagenilta